Tämän taulun maalaamista olin suunnitellut jo pidempään. Ainakin mitä tulee siihen, että olin ottanut valokuvia tästä aitasta jo edellisenä talvena ja useampaankin kertaan niitä pyöritellyt löytääkseni maalaukselle sopivan sommittelun. Ja koska talvisia tauluja ei voi mitenkään maalata ennen kuin on kunnon pakkaskelit ulkona, niin maalaamaan pääsin vasta seuraavana talvena uusien lumien asetuttua maahan marraskuussa.
 
Pidän tässä taulussa erityisesti rakennuksen syvän punaisesta väristä, lumisesta pakkasen tunnusta ja pienten jouluvalojen tuomasta arkisesta juhlavuudesta. Lisäksi taulun yksityiskohdat, vanha saha, pellistä ja raudankappaleista kokoon kyhätty pää ja katon alta roikkuvat narut... ne kaikki puhuvat minulle ja kaipaavat kesää! Ja jotenkin kaikessa talvisuudessaan tämä taulu muistuttaa minua kesästä. Voin melkein tuntea auringon kesäisen lämmön tuossa aitan seinällä... kunhan vain se kesä sieltä ensin tulisi.
 
Tämän taulun maalaamisessa taustan koivut olivat omanlaisensa juttu. En halunnut työstää niitä yli, jotta ne eivät veisi huomiota taulun varsinaiselta aiheelta, pieneltä punaiselta mökkeröiseltä. Niinpä yritin saada puut mahdollisimman paljon "sinne päin", ilman että kuitenkaan lankean maalaamaan jok'ikisen oksan ja yksityiskohdan, niin kuin tapanani tuntuu olevan. Onnistuakseni tässä yksinkertaistamisessa vaihdoin työvälineitä. Ja ei, tällä kertaa en käyttänyt siveltimiä ja viiksiäni. Siveltimillä annoin kyllä suuntaa puiden rungolle ja oksille, mutta taustan puiden maalaamiseen käytin siveltimien sijaan ensin pesusientä ja ohuimpien oksien toteuttamiseen... mitäpä muutakaan kuin pientä tukkoa partaani! Kaikenlaista hullutusta. Olin kuitenkin siinä määrin tyytyväinen lopputulemaan, että lisäilin vielä vähän lunta oksille ja taustan puut saivat minun puolestani olla valmiit.
 
Toinen haastava paikka tämän taulun kanssa oli rakennuksen takanurkan ja taulun oikean reunan väliin jäävä tyhjä rako. En ollut sitä jotenkin hoksannut sommitteluvaiheessa huomioida ollenkaan. Kun työ oli jo loppusuoralla, alkoi tuo rako entistä enemmän häiritä ja sille täytyi tehdä jotain. Onneksi ratkaisuksi tähän löysin jos jonkinnäköistä rojua, laudan pätkiä ja lankun kappaleita. Niitä sitten kasasin sopivissa määrin seinustalle ja sain tuon häiritsevän raon kurottua umpeen. Se on jännä juttu, miten tällaisesta maalauksesta saa toimivamman lisäämällä siihen jotain arkista ja tavanomaista! Ja kuinka tarpeellista se sitten loppupeleissä onkaan.
 
Sama kait se lienee tässä ihmiselämässämme. Niin usein jotkin asiat tuntuvat arkisilta ja tavanomaisilta, jopa näennäisen tarpeettomilta... mutta entä jos ne sitten katoavatkin eikä niitä enää olekaan? Huomaamme miten olemme pitäneet niitä itsestäänselvyyksinä ja todellisuudessa juuri nuo arjen pienet asiat ovat tehneet arjestamme toimivaa ja hyvää.
 
Vaikka tässä taulussa pidänkin erityisesti noista aiemmin jo mainitsemistani näkyvimmistä yksityiskohdista... nuo seinustalle, ikään kuin syrjään ja sivuun maalaamani laudat ja lankut ovat ne, jotka lopulta pelastivat tämän taulun ja tekivät tästä työstä valmiin.
 
Ja siitäpä lopulta muovautui myös tämän taulun nimi. Taulun tarinaa kirjoittaessani huomasin, että tällä kertaa juuri nuo arkiset ja tavanomaiset asiat olivat tehneet tästä taulusta valmiin, ne olivat se ratkaiseva juttu. Samoin taulun aihetta uudelleen tarkastellessani tajusin, että tuolla aitalla on, ja on ollut, hyvin selkeä tarkoituksensa. Se on antanut, ja antaa edelleen, arjen keskellä suojaa säältä niille asioille, joita me pidämme tärkeinä. Ja vielä tähän kaikkeen liittyy taulun ulkopuolelta tuo ajatukseni siitä, miten juuri arjen tutut ja tavanomaiset asiat tekevät arjestamme niin toimivaa ja hyvää. Juuri ne pelastavat päivän, silloin kun arki painaa päälle ja kuormittaa.
 
Ja kas näin.
 
Näin syntyi "Arjen pelastaja".